Tammikuussa ystäväni Taina julisti facebookissa oman kymppikerhon, tavoite oli saada kymmenen kiloa pois tammikuun lopulta tänne toukukuun viimeiseen päivään. Kovin moni osallistujista ei onnistunut tavoitteessaan - taisi olla jotain 10 % eli meitä lähti mukaan nelisenkymmentä ja pois on jo tiputettu ne jotka eivät ole pudotuksiaan hetkeen aikaan ilmoittaneet.

Minun kymppikerhoni meni läpi ja taisin olla jopa oman kerhon suurin pudottaja, saa nähdä mitä saan palkaksi?
- Kilon suklaata

Kymppikerhon lopputulos siis 20.1.-31.5.
Yhteensä 15,7 kg ja joulusta 20,3 kg
Vielä vähän muita saavutuksia tuolta ajalta
Centtejä on lähtenyt vyötäröltä 22 ja ryntäiden kohdalta 23 ja persiistäkin 23 muita mittoja en ole laskenut. (piti tulla korjaamaan tuo vyötärömitta, eihän sitä osaa edes laskea enää kuin sinnepäin )
Housukoko on pienentynyt muutamalla numerolla, nyt menee jopa jotkut 38 kokoiset vaatteet päälle, samoin uusimmat farkut on kokoa 12Y (taitaa olla brittikoko ja vastaa noin kokoa 40 mutta malli on joku ihmeen skinny jeans, eli tosi tiukka malli ) ja parit farkut on ostettu kokoa 32 tuumaa, ei ole nimittäin minun jalkaan moiset koot mahtuneet sitten vuoden 1990

Tästä on hyvä jatkaa kohti lopullista tavoitetta - rennosti!