Siis tiedättehän sen "Läskillä lukutaitoa"-kampanjan? Kävin nyt sitten varmuuden vuoksi loppupunnituksessa kun voi olla etten enää ehdi tässä toukokuun aikana - lähden mökille viikoksi ja sitten on kovasti taas töitä sen reissun jälkeen. On siis varmasti hoidettu loppupunnitus ja jos nyt sitten vielä paljon ehtii lähtemään läskiä pois niin voinhan mennä uudestaan - niin luvattiin.


Viikko sitten kävin pitämässä ne ensimmäiset Wellness-esittelyni mittauksineen ja täytyy sanoa että jos olen ollut minä innoissani noista luvuista ja systeemeistä niin sitä olivat myös vieraat ja emäntä. Sain kuulla hyvin kannustavan lauseen "Odotas kun pidetään jälkiseuranta esittelyt heinä-elokuussa niin nämä prosentit on ihan toista luokkaa!" Nyt suunnittelen jo hankkivani koulutusta ja toivottavasti myös jossain vaiheessa voin ylpeänä sanoa olevani ravintoneuvoja tai jotain sinne päin Olen niin vakuuttunut tästä jutusta ja siitä että olen viimein löytänyt alan ja aineet joilla minä voin onnistua ja kehua omilla kokemuksillani.

Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan mutta tulin vain kertomaan että tosiaan reilu 13 kiloa ehdin saada painoa pois tuon kampanjan puitteissa (siellä se aloituspunnitus oli joskus helmikuulla) ja kaiken aikaa on suunta alaspäin joten hyvin menee mutta menköön


Seuraavan koostumusmittauksen teen sitten keskiviikkona kun minulla on punnituspäivä, sopivasti osuu tuonne samoihin aikoihin kuukaudesta kuin on olleet alkuvuoden mittauspäivät.

 

Niin ja uusia vaatteita olen ostanut, farkkuja - shortseja - mekkoja ja uikkarin. Vanhat on niin järkyn isoja että pitää ne pestä, hinnoitella ja pakata myyntiä varten - minä ajattelin rikastua itsekin noilla liian isoilla vaatteillani

 

Ja koskaan en enää aio kasvaa isoksi tytöksi!