Lupasin ettei polvesta enää mutta pakko kai se on pitää mukana näissä jutuissa.
Sunnuntaina olimme Helsingin edustalla risteilemässä ja syömässä - pieni tuuli vähän keikutti alusta, ruoka oli loistavaa ja salaattipöytä lämmitti ihan mieltä.
Kun menimme kauppatorille (laivan lähtöpaikka) niin pyysin miestäni että kävelemme juna-asemalta sinne ja sitten takaisin tullessa halusin kävellä takaisin asemalle - aivan ihana ilma vaikka olikin vähän tuulista.
Kävelimme siis pitkin poikin Helsingin rantoja ja kaivaria takaisin (noin 2,5 h) ja kun pääsimme junalle alkoi jalassa tuntumaan hieman ikävältä. Junamatkan jälkeen en meinannut päästä enää kävelemään lainkaan, tuli aika kamala pistävä kipu ja tosi nopeasti.
Kotona pistin jalkaan aloe geliä ja lähdimme kauppaan, rappuset oli ihan hirveitä kävellä. Laittelin tuota geeliä varmaan 3-4 kertaa sen illan aikana ja maanantaiaamuna jalka oli taas ihan ok... ei kunnossa mutta ihan ok. Pääsin kulkemaan rappuja irvistelemättä yms.
Nyt pitää vaan muistaa ettei ihan noin pitkiä lenkkejä tehdä  - eikä ainakaan korkokengissä (noin 4 sm korko).
Mutta muuten olo on ihan hyvä ja paino näyttäisi kuitenkin olevan laskussa, toivottavasti loppuviikon koulutusristeily Ruotsiin kaikkine herkkupöytineen ei käännä miinusta plussaksi...
1631601.jpg